AUKI / ÖPPEN / OPEN
Ensimmäisen Video Art Festival Turku –tapahtuman nimi AUKI / ÖPPEN / OPEN olisi helppo tulkita yksinkertaisesti iloksi siitä, että kunnianhimoisesti valmisteltu festivaali on vihdoin avoinna yleisölle. Kysymyksessä on uusi tapahtuma suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin kartalla. Siksi oli perusteltua jättää kansainvälisen kutsun teema mahdollisimman avoimeksi. Myös teosten valinnassa pyrittiin samanlaiseen avoimuuteen. Kokonaisuutta ei ole rakennettu valmiin teeman tai rajauksen ympärille. Näillä perusteilla esitettäväksi valikoitui joukko omaäänisiä teoksia, joiden aiheet ja kerronnan tavat avaavat audiovisuaalisen taiteen kenttää laajasti – jopa laajemmin kuin näyttelytilan rajallisen koon huomioiden voisi kuvitella.
On kuitenkin kiinnostavaa pohtia festivaaliteosten suhdetta tapahtumaa kehystävään tekstiin AUKI / ÖPPEN / OPEN: voiko teosten välisiä suhteita ja niistä nousevia kysymyksiä jäsentää jollain tavalla ”auki olemisen” tematisoinnin avulla? Teosten läpi kulkevat yhteiset teemat eivät ole helposti nimettävissä. Yhden mahdollisen tulkinnan mukaan teoksia tuntuisi kuitenkin yhdistävän havainto elämän sattumanvaraisuudesta ja haavoittuvuudesta.
Teoksissa haavoittuvuus voi ilmetä ruumiillisena altistumisena kaupunkitilan ja liikenteen tai teollisen tuotannon rytmien hallitsemattomuudelle, kun tilasta tai ympäristöstä tulee teoksen aktiivinen toimija. Haavoittuvuus saattaa myös näyttäytyä mahdollisena tai jo tapahtuneena menetyksenä, joka vaatii arvioimaan olemassaolon ehtoja uudelleen. Monissa teoksissa esiin nouseekin kysymys siitä, millaisten symbolisten tai konkreettisten tekojen kautta koettu tai kuviteltu menetys voi avautua kohti mahdollisia tulevaisuuksia. Ehkä dramaattisimmin haavoittuvuus ilmenee Oleg Chornyn teoksessa LITO 2014, jossa sodan äänet materialisoituvat maisemassa ja jättävät siihen jälkensä.
Avoimuuden teemaa voi olla vaikea olla tulkitsematta poliittisesti hetkellä jolloin eurooppalaisen kulttuurin avoimuuden puolustaminen on entistäkin ajankohtaisempaa. Mutta vaikka avoimuutta pitäisikin kiistämättömänä eurooppalaisena arvona, ei voi jättää huomiotta sitä, että avoimuus ei koskaan tapahdu kaikille yhtäläisesti. Kuten Sharon Pazin teos Open | Close metaforisesti muistuttaa, avautumisen ja ulossulkemisen dynamiikka on vallankäyttöä, joka säätelee sosiaalisia suhteita ja materiaalista todellisuutta. Teoksessa sitä edustaa arkkitehtuuri, joka tulee nimenneeksi oman tarkoituksensa.
Mutta kysymys teoksen avoimuudesta koskee myös sen muotoa. Taiteilijalle teoksen auki pitäminen tarkoittaa epävarmuuden sietämistä ja valmiutta ainakin hetkelliseen oman mukavuusalueen hylkäämiseen. On ratkaistava, miten pitää yllä teoksen avoimuutta maailman moni-ilmeisyydelle siihen asti kunnes teos löytää tarvitsemansa muodon. Avoimuuden haaste ja mahdollisuus voikin olla tässä epävarmuuden sietämisen vaatimuksessa, sillä auki olevan, riskejä kaihtamattoman teoksen äärellä myös katsoja joutuu varpaisilleen.