Tikka, Heidi. 2018.
Katoavien rajojen koordinaatit – Helena Wittmannin elokuvasta ’Drift’.
Filmihullu 3/2018
Englannin kielen sana ‘drift’ merkitsee kulkeutumista, ajautumista ja ajelehtimista. Valtaosa Helena Wittmannin kokeellisesta pitkästä elokuvasta Drift tapahtuu purjehdusmatkalla, Pohjois-Atlantin ylityksellä Antiguasta Azoreille. Nimi on monella tavalla metaforinen. Se kuvaa yhtäältä antautumista meren ja tuulen kuljetettavaksi. Toisaalta sen voi nähdä kuvaavan prosessia, jossa antropologi-käsikirjoittaja-päähenkilö Theresa Georgen, ohjaaja-taiteilija Helena Wittmannin ja äänisuunnittelija-muusikko Nika Breithauptin yhteistyöstä on syntynyt poikkeuksellinen elokuvahybridi. Elokuvan keskiössä on huomiota herättänyt pitkä jakso, jossa meri erilaisine vaihtuvine aallonmuotoineen ja sävyineen valtaa kuva-alan. Mutta meri ei ole ainoastaan kuvassa. Se on myös elementti, joka olomuodollaan asettaa kaiken liikkeeseen – myös kuvaajan ja merta kuvaavan kameran. Wittmann onkin huomauttanut, että Driftiä voi seurata rakkaustarinana, jossa sekä kerrontaa kuljettava hahmo, Theresa, että katsoja vähitellen joutuvat antamaan periksi meren ehdottomalle läsnäololle.
Vuonna 2017 valmistunut Drift on jo kiertänyt merkittävillä kansainvälisillä areenoilla. Se valittiin esitettäväksi mm. Venetsian 74. elokuvafestivaalin kansainväliseen kriitikkojen sarjaan. Drift on Wittmannin ensimmäinen pitkä elokuva. Hänen aikaisemmat teoksensa ovat olleet kokeellisia lyhytelokuvia ja mediainstallaatioita. Driftiä voikin ajatella osana uuden videotaiteen – tai mediataiteen – ekologioita, joissa usein toimitaan pienten budjettien ja apurahojen varassa, mutta joissa kohtuuhintaiset 4K-järjestelmäkamerat, kokeellisen äänitaiteen käytännöt ja digitaalisen jälkituotannon tekniikat mahdollistavat kunnianhimoisen audiovisuaalisen ilmaisun.
Monet mediataiteilijat käsittelevät usein teostensa aineistoja arkistoina. Samasta aineistosta voidaan siten työstää erilaisia teoksia eri esityskonteksteihin. Niinpä Driftistäkin on pitkän elokuvan lisäksi toteutettu useita installaatioversioita ja esityksiä, jotka paitsi avaavat projektiin liittyvä tutkimustyötä, myös organisoivat teoksen audiovisuaalista materiaalia tilateoksiksi. Aineistolähtöisyys näkyy myös elokuvan muodossa. Driftin keskeinen jakso, jossa aika tuntuu katoavan ja jossa meren läsnäolo on koettavissa kauneudessaan ja ei-inhimillisyydessään, on tekijöiden mukaan vaatinut pitkällistä työprosessia, jossa kuva-äänimaisema on muotoutunut yhteisten neuvottelujen tuloksena.
Driftin synopsis voidaan esittää pelkistetysti: Kaksi naista viettää aikaa Pohjanmeren rannikolla. Toinen naisista, Josefina on päättänyt palata kotimaahansa Argentiinaan. Kaupungissa naiset jättävät jäähyväisiä. Naisista toinen, Theresa, lähtee omalle matkalleen. Seuraamme häntä Antiguassa, pitkällä merimatkalla ja hänen palattuaan samaan kaupunkiin, jossa naiset hyvästelivät. Elokuva päättyy kohtaukseen, jossa naiset tapaavat internetin välityksellä. Videopuhelun ikkunoiden kautta eri mantereilla olevat huoneet yhdistyvät näennäisen saumattomasti. Heitä erottavasta valtamerestä muistuttaa vain keittiön ikkunaan kiinnitetty valokuva.
Wittmann korostaa kuvausratkaisuissaan kameran materiaalisuutta. Hänen visuaaliselle ajattelulleen ovat ominaisia tarkat, pysähtyneet ja äärimmäisen esteettiset rajaukset, jotka kuitenkin altistuvat satunnaisuudelle henkilöiden liikkuessa liian lähelle kameraa tai sen ulkopuolelle. Elokuvan aikana katsoja tulee yhä tietoisemmaksi paikallaan pysyvästä kamerasta, joka tallentaa tapahtumisen mutta ei seuraa sitä aktiivisesti. Kameran paikantuminen kiinteäksi osaksi maisemaa on kuin keskustelunavaus, josta käsin maiseman ja liikkeen välistä suhdetta lähdetään koettelemaan.
Mutta kameran suhde Theresan hahmoon joka tulee kuvassa kuin liian lähelle, saattaa myös oireellisesti kertoa jännitteistä teoksen muotoutumisprosessissa. Theresa George on elokuvan toinen käsikirjoittaja ja tutkija, jonka keräämä tausta-aineisto on tuottanut Driftin käsitteellisen maiseman. Toisaalta Theresa on fiktiivinen henkilö, joka kuljettaa tarinaa. Tekijät ovatkin kertoneet, että päähenkilö muuntui prosessin aikana dokumentaarisesta fiktiiviseksi. Tämä paikan hakemisen vaikeus saattaa näkyä siinä, miten Theresan hahmo esitetään usein jollain tavalla pilkottuna. Hänet on rajattu osaksi ikkunanäkymää tai hänet esitetään peilin kautta kahdentuneena ikään kuin ruumiin eri osat kuuluisivat eri tiloihin. Hän ei ikään kuin koskaan ole kokonaan läsnä omassa kuvassaan. Merimatkalla Theresa muuttuu yhä passiivisemmaksi, hän nukkuu tai häilyy unen rajalla, hänet nähdään sadeveden tai suihkun kasteleman ikkunan läpi. Vähitellen kamera luopuu hänestä kokonaan ja kohdistuu mereen.
Theresa Georgen mukaan Drift syntyi ajatuksesta tutkia sitä, miten meri fyysisenä olomuotona ja erilaisina voimina on elänyt taiteessa ja teorianmuodostuksessa, erityisesti etnografisessa ja antropologisessa tutkimuksessa. Yhtäältä meri on ollut erilaisten estetisoivien ja kuvailevien eleiden kohde, toisaalta se on näyttäytynyt ihmisten toimeliaisuudelle täysin vieraana elementtinä. Voisi jopa kysyä, edellyttääkö luonto-kulttuuri vastakkainasettelu kiinteää maata jalkojensa alle ja onko meri materiaalisena elementtinä sille toinen – kuin maapallolla keinuva nestemäinen ulkoavaruus. Driftissä merta lähestytään abstraktiona, vaihtuvina aallonkorkeuksina ja väreinä, jotka vaihtelevat öljyisestä harmaasta, musteeseen ja intensiiviseen ultramariiniin. Mutta samanaikaisesti kun elokuva dokumentoi ja tallentaa näitä muutoksia, se viime kädessä syntyy meren materiaalisista vaikutuksista kuvaustapahtumaan.
Vaikka lähes koko elokuva on kuvattu alustaansa kiinteästi sijoitetulla kameralla, sei ei tarkoita, etteikö kamera olisi liikkeessä. Pitkissä otoksissa kamera seuraa pyöräilevää Theresaa autosta käsin tai asettuu sisälle liikkuvaan ajoneuvoon hänen kanssaan. Driftiä voikin ajatella erilaisten liikkeiden ja niiden välisten suhteiden kielioppina. Edellä mainitut kuvausratkaisut sallivat ajatella niinkin, että liikkeiden väliset suhteet paikantuvat tila-aikakoordinaatteihin kiinteällä mannerlaatalla. Merellä varmuus näiden kiintopisteiden olemassaolosta pakenee horisontin vähitellen rajautuessa ulos kuvasta. Tästä eteenpäin merivesi on se voima, jonka keinunnalle kamera, kuvaaja ja häntä kantava purjelaiva alistuvat. Visuaalinen kokemus erilaisten keinuvien liikkeiden ristiaallokosta tuottaa kokemuksellisen tilan, jossa aika tuntuu katoavan.
Driftin äänimaailma seuraa merimatkan alkupuolella tapahtumia todentuntuisesti, mutta vähitellen äänet tuntuvat saavan itsenäisen teoksellisen roolin. Nika Breithaupt keräsi purjehdusmatkan aikana äänimateriaalia erilaisia kontaktimikrofoneja ja hydrofoneja käyttäen. Niissä ääni tallentuu suorassa kontaktissa välittävään materiaaliin, aluksen rakenteisiin tai meriveteen. Purjealuksesta tulee kuin kaikukoppa sille, miten aaltoileva vesi ympäröi sikiöasennossa nukkuvaa Theresaa. Ehkä vaikuttavinta Driftissä onkin se äänimaailma, joka kuljettaa katsojaa kohti kokemusta alusta ympäröivän meriveden abstraktista ei-inhimillisyydestä.
Elokuvan ainoa zoom-efekti, muistuma Michale Snown kokeellisesta elokuvasta Wavelength (1967), toteutuu viimeisessä kuvassa pitkänä liikkeenä Theresan keittiön poikki, kohti valokuvaa, joka osoittautuu kuvaksi hänen merimatkaltaan. Kuvan reunan ylitys tuottaa hätkähdyttävän tilasiirtymän, äkillisen paluun merelle. Kokemuksessä hämmästyttävintä on epäilemättä se, että siirtymän oikeastaan pitäisi tuntua täysin luontevalta, olemmehan tottuneet elämään medioiduissa, hybrideissä tiloissa, joissa kuvaikkunoiden reunojen ylitykset tapahtuvat yleensä näennäisen saumattomasti. Drift tuntuukin kysyvän, etnografi, valtameritutkija Stefan Helmreichin ajatusta seuraten, olisiko globalisaation sijaan puhuttava ’oceanisaatiosta’. Miten tulisi tutkia kulttuurista muutosta, jossa paikat ja niiden suhteet ovat ajateltavissa ensisijaisesti erilaisin virtaavuuden, pysymättömyyden ja läpäisevyyden metaforin? Driftin viimeinen kohtaus Theresan keittiössä tuntuisi viittaavan tähän. Josefine kaukana siellä on screenillä tässä ja nyt, vaikka hän elääkin eri ajassa.